sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Naapurissa

Vierailut naapurikylillä saattaa näemmä yllättäen tuoda eteen satumaisia hetkiä ja inspiraation herättäjiä. Näiden visiittien ansiosta sai keittiö ja koko koti uuden sydämen jugendpöydän muodossa, ulkokuisti uuden ilmeen ja second hand -kenkälöydöt ryhtiä pohjiin. Punaiseksi langaksi näihinkin toteutuksiin muotoutui käsityön leima sekä vanhan jo olemassa olevan hyödyntäminen. Ai että kun sitä taas jaksaa mennä tarpoa pimeässä marraskuussa!
















sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Tohinaa tuvassa

Osuin pitkästä aikaa Sauvolaisen käsityö-osuuskunta Puuhausin puotiin. Paikalla olikin yllättäen tohinaa enemmänkin, kun tuvassa hääri kymmenkunta kurssilaista ympäri maakuntaa oppimassa ja tekemässä koruja vanhoista lusikoista. Ihan mieletön materiaali luoda vanhasta uutta, ja sellaisesta, jolla sattaa olla jokin tunnearvo. Itselleni tällä puotikäynnillä mukaan lähti sormus, jonka Sirpa on takonut vanhasta kultalusikasta. Näitä on nimittäin ihan myynnissäkin, jos ei itse ehdi omaa työstämään. Nämä kurssit ovat olleet niin sanotusti in, joten kannattaa seurailla kurssitarjontaa, nimittäin tilaisuuksia koittaa varmasti jatkossakin.





torstai 3. marraskuuta 2016

Vintillä

Eräänä iltapäivänä sain mahdollisuuden palata Merivuoren puutarhan yhteydessä olevan rakennuksen vinttiin. Tilan rouheuden seuraksi loihditut valloittavan boheemit vintageasetelmat suorastaan kutsuivat paikalle uudelleen, kameran kanssa.

Ensimmäisen kerran Merivuoren Vintissä poikkesin sen ensimmäisellä vinttikirppiksellä. Syys-lokakuun vaihteessa tämän tunnelmallisen tilan täyttivät kirppismyyjät ja herkkukahvilakin sieltä löytyi. Häitäkin tässä tilassa on tanssittu, ja tulevaisuudessa ehkä enemmänkin. Seuraavan kerran tässä tilassa päästään tunnelmoimaan joulua myyjäisten ja kirppiksen merkeissä ja nauttimaan aidon ranskalaisen joulukahvilan antimista.

Saa nähdä, josko Silkkaa Satuakin pääsee nauttimaan Vintin Joulusta, vaikkapa rakentamalla oman jouluisen installaationsa. Ranskalaiset joulukahvit pitää ainakin päästä nauttimaan.

Pssst. kannattaa kysäistä, josko vapaita myyntipaikkoja olisi vielä jäljellä.