torstai 8. syyskuuta 2016

Roosan sävyttämä

Vapaapäivästä voi tehdä roosan sävyisen jopa ihan puolihuolimattomalla suunnittelulla. Siihen voi mahduttaa aromaterapiahetken - arjen luksusta, vaikka sen pitäisi toisaalta olla säännöllinen itsestä huolehtiminen sekä rupatteluhetken ihassa roosaputiikissa  - ja samalla mukaan saattaa tarttua roosan sävyttämät kengät. Samaan päivään voi sitten mahtua myös hetki Kunnallislehden mukavan toimittajan kanssa MadameS:n huutokaupasta hankkimien ruusukuppien äärellä, ja näin päästä kertomaan Silkkaa Satua -naiskolmikon eri käänteistä ja synnyistä syvistä.





sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Korppoo love

Silkkisten taannoinen Korppoon retki oli keskieurooppalaista fiilistä ja vain tunti kotoa, yhden yön yöpymistä opiskelijaboxihegessä, välitöntä small talkkia vieraiden ihmisten kanssa, syyskuisen auringon lämmöstä nauttimista, ihastuttavia kuisteja ja pihamaita, purjehduskauttaan päättäviä villejä merimiehiä, mustikoita shamppajassa sekä keskiyön haahuilua tähtitaivaallisella kirkkomaalla. Korppoo love <3

Kaipaava katse jää jälkeen emännän rantautuessa

Evästä illaksi

Ei lisättävää

Skool elämälle

Hjalmar's

Buffalo

Yöllinen haahuilu rautaristien keskellä

Aamupala odottaa

Muutama sananen kiitokseksi

Amalias Hem

Satumainen rautaristien valloittama kirkkomaa päiväsaikaan

Lauttamatkan estetiikkaa ja kirppislöytöjä

Kotia kohti

Olipa kerran...50-luku!

Olipa kerran talo, jonne muutti väliaikaisesti pieni perhe. Aikaa kului ja kului, ja perhe kasvoi kasvamistaan. Talo oli pieni, mutta sula sopu auttoi tilanteissa. Kunnes 14 vuoden jälkeen koitti päivä, jolloin tuo väliaikainen asuminen muuttuikin pysyväksi. Talon tarina jatkuu näin aina 50-luvulta näihin päiviin ja siitä eteenpäin, kunnioittaen talon historiaa ja aikakauden tapoja tehdä asioita.


Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola / Juhannusruusu



Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola / Kiurujen yö